lauantai 5. elokuuta 2017

Arkista eloa aroilla

Aron morsianten julkaisutahti Suomessa on viime aikoina ollut toivottoman hidas, sillä Japanin tahti on otettu kiinni jo aikaa sitten. Onneksi Aron morsiamet sentään yhä jatkuu suomeksi, sillä sarja on ehdottomasti mangan parhaimmistoa.

Aron morsiamet (Otoyomegatari / 乙嫁語り)
Tekijä: Kaoru Mori
Julkaisija: Punainen jättiläinen
Suomennos: Antti Valkama
Luettu: 9/9+ (tässä osa 9)
Hinta: 6.20€



Aron morsianten yhdeksännessä osassa keskitytään edellisestä pokkarista tutun Pariyan elämään. Pienet katsaukset tehdään myös muutamien muiden tuttujen hahmojen, kuten aivan alusta saakka mukana kulkeneiden Amiran ja Karlukin, kuulumisiin.




Pariya on siinä iässä, että isä on alkanut etsiä hänelle aviopuolisoa. Yksi ehdokas onkin löytynyt, mutta niin Pariya itse kuin tämän vanhemmatkin epäilevät, onko tästä kunnolliseksi vaimoksi.
Ympäröivän yhteiskunnan miesvaltaisuus ja totunnaisten tapojen tiukka noudattaminen eivät oikein osu yksiin Pariyan oman luonteen kanssa. Suurissa ihmisjoukoissa kömpelö ja muissa tilanteissa räväkkä nuori nainen ei ole sitä, mitä vaimolta odotetaan ja siksi naimakaupat saavat useammankin epäröimään. Pariya kuitenkin kasvaa henkilönä ja saa lisää itseluottamusta, joten ehkä avioituminenkin on vielä joskus mahdollista.




Aron morsianten yhdeksäs osa on, kuten aiemmatkin, hyvän tuulen sarjakuvaa eksoottiseen ympäristöön sijoitettuna. Kaikkea sarjassa tapahtuvaa leimaa raukea arkisuus, mihin edes muutamat epäonnen hetket - kuten maantierosvot tai klaanien välinen eripura - eivät tee säröä.

Tarinallisesti Pariyan kasvu henkilönä ja jännittävät hetket ennen mahdollista avioliittoa jatkavat siitä mihin kahdeksas osa jäi. Aiempien pokkarien pienet haparoinnit esimerkiksi seitsemännen osan rintavammissa tunnelmoinneissa ovat jääneet taakse ja Kaoru Mori on saanut jälleen kiinni siitä tenhoavasta eksotiikasta, joka ensimmäisistä sarjan osista välittyi.




Morin piirrokset ovat edelleen kauniita katsella ja tekevät ison työn siinä, että Aron morsiamet nousee perusmangaa korkeammalle tasolle. Vaikka sarjan nykyinen julkaisutahti on Suomessa hidas sen kirittyä jo aikaa sitten Japanin tahdin kiinni, on kerran vuodessakin julkaistava yksinäinen pokkari hienoimpia mangatapauksia suomalaisella mangakentällä. Tässä osassa Morin yksityiskohtaiset piirrokset pääsevät korkeimpiin sfääreihin Pariyan taidokkaiden leipäkoristeluiden kautta.


Sarja on romantisoitu kuvaus Keski-Aasian elämästä 1800-luvulla. Arjen pahimpien murheiden puuttuminen ei häiritse kuitenkaan alkuunkaan, sillä eskapismia tarvitaan ja sarja onnistuu valitsemallaan tiellä niin hyvin, että kaikenlaisiin mukavuuksiin tottunut 2000-luvun eläjäkin haluaisi sen pohjalta tuosta menosta osansa. Jos Aron morsiamet ei vielä syystä tai toisesta ole tuttu, on nyt korkea aika korjata tämä erhe. Jos taas mangasarjat eivät yleensä ole juurikaan kiinnostaneet, kannattaa tälle sarjalle antaa siinäkin tapauksessa mahdollisuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti