torstai 4. toukokuuta 2017

Mustan kissan tango

Eläinsarjakuvat tuntuvat löytävän Suomessa lukijansa. Hopeanuoli ja sen ympärille rakentunut maailma koirien turpaan mättämisineen on tässä joukossa aivan oma lukunsa, mutta myös perinteisemmälle eläinmenolle tuntuu olevan kysyntää. Näin voi päätellä siitä, että tasaiseen tahtiin jokin uusi eläimiin keskittyvä mangasarja päätetään julkaista. Tällä kertaa kyse on Kyoukorinin kissamangasta Ace - Musta vaeltaja.

Ace - Musta vaeltaja (Kuroneko Ace / 黒猫エース)
Tekijä: Kyoukorin
Julkaisija: Sangatsu Manga
Suomennos: Suvi Mäkelä
Hinta: 6.20€
Luettu: 1/4


Sarjan nimikkokissa Ace on kulkukatti, joka ei turhia luota ihmisiin. Se on tottunut tulemaan toimeen omillaan ja näin selviytyäkseen valmis käyttämään myös kynsiään. Karusta kulkukissan arjesta muistuttaa sen oikean silmän poikki kulkeva pitkä arpi.


Mutta joskus myös paljon nähnyt kollikin yllättyy, sillä vastaan voi tulla luotettavakin ihminen ja tarjota vaikka herkkupalan. Eikä Ace kokonaan maailman raadollisuuden edessä ole taipunut, sen osoittaa kissan tapa suhtautua itseään heikompiin lajitovereihin. Vaikka luonne vetää yksinäiseen vaelteluun, tarvittaessa Ace on valmis auttamaankin. Kovan kuoren alla on yhä olemassa pehmeä ydin, joka muistaa oman elämän kovat ajat ja osaa tätä kautta asettua muiden asemaan ja tuntea sympatiaa.

Ace - Musta vaeltaja on lämminhenkinen kertomus kovia kokeneesta katujen kissasta. Sarjaa lukee vaivattomasti keveämmän lukemisen tarpeeseen, mutta helposta lähestymisestä huolimatta lukija jää kaipaamaan pientä lisärosoisuutta joko itse päähenkilön luonteeseen tai sitten maailmaan Acen ympärillä. Nyt sarjaa vaivaa taipumus tasapaksuun etenemiseen, vaikka kertomuksen tapahtumat hengeltään periaatteessa eroavatkin toisistaan.




Ongelman muodostavat sarjan kissatappelut, eli toimintakohtaukset, joiden kuvaustapa toisaalta sopii nuorimmille lukijoille, mutta toisaalta myös tuntuu hieman liian lepsulta. Monenlaisista kissamangoista koostuvan Neko Punch -lehden sivuilla näiden kahden piirteen yhdistäminen ehkä toimii osana monen sarjan soppaa, mutta omana pokkarinaan sarjaan kaipaisi selkeämpää otetta joko toiminnallisuuden tai silkan hengailun suuntaan. Nyt sarja on parhaimmillaan toisen suomennetun kissamangan, Chi's Sweet Homen, tasolla esimerkiksi huumorin ja sarjan mukavien hetkien osalta, mutta jättää toiminnan ja jännityksen ystävät odottamaan enemmän.



Mutta silti. Vihdoin lisää kissamangaa! Vahvasti koirapainotteisessa suomennetun eläinmangan valikoimassa Ace toivottavasti löytää paikkansa ja kissojen ystävät, sillä vaikka koirat mukavia eläimiä ovatkin, ei kissasarjojen vähäisyyttä voi kuin voivotella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti