torstai 28. huhtikuuta 2016

Mitä puuhaat, Seki-kuoma?

Takuma Morishigen Pulpettinaapurit on uusin koitos tuoda huumorimangaa suomalaislukijoiden ulottuville. Aprillipäivänä kauppoihin ilmestynyttä Punaisen jättiläisen sarjaa on aluksi tarkoitus julkaista kolmen pokkarin verran. Enemmänkin on tarjolla, jos sarja Suomessa menestyy, sillä Japanissa yhä jatkuvaa sarjaa on tehty tähän mennessä kahdeksan osaa. Paremmin sarja - ainakin vielä - tunnettaneen sen japaninkielisellä nimellä Tonari no Seki-kun.

Ikkunapaikalla luokan takaosassa istuva Seki ehtii oppituntien mittaan puuhata vaikka minkälaisia asioita opetukseen keskittymisen kustannuksella. Sarjan yksinkertainen idea siis on, että Seki tekee tunneilla omiaan sen kummemmin opettajan höpötyksistä välittämättä. Samalla Sekin puuhat saavat etenkin vierustoveri Yokoinkin tippumaan oppitunnin kärryiltä.


Dominonappuloiden latominen ketjuksi peräjälkeen on varmasti monelle suomalaislukijallekin tuttu juttu, mutta tuntemattomammat harrasteet tuovat sarjaan hitusen kaavailematonta eksotiikkaa. Pulpettinaapurien japanilaisuus korostuu esimerkiksi Sekin pelaamien pelien kautta. Go ja shōgi eivät sen kummempia selityksiä sarjassa saa, vaikka ovat suomalaisille tuntemattomia pelejä. Sen sijaan shakki esitellään lyhyesti. Kaikista näistä Seki saa ilon irti.

Muutama muu huonommin avautuva seikka on suomalaisessa laitoksessa selitetty pokkarin lopussa. Tämä on aina ollut piirre, joka ansaitsee kiitosta, mikäli on mukaan liitetty. Näistä huonosti tunnetuista aiheista huolimatta sarjan sisään pääsee helposti, eikä valtavaa kulttuurishokkia siis tarvitse pelätä.

Sekin ohella sarjan päähenkilö on väärällä tavalla uutteran pojan vieressä istuva Yokoi. Iso osa sarjan huumorista tulee siitä, että oppimaan pyrkivä Yokoi häiriintyy Sekin aikaansaannoksista. Ehkäpä Yokoi omalla tavallaan jopa nauttii Sekin seuraamisesta, vaikka ei tätä varmasti aiokaan myöntää?

 
Pulpettinaapureita on verrattu toiseen, muutaman osan verran suomennettuun sarjaan, Arki. Vertaus on tavallaan osuva, sillä molemmissa kouluympäristössä tapahtuu jotain aivan muuta kuin liitutaululle tuijottamista.

Samalla kahden sarjan erot ovat kuitenkin isoja, Pulpettinaapurien hyväksi. Arjessa huumori revittiin hieman väkinäisesti mitä absurdeimmista tilanteista ja hahmoista, kun taas Pulpettinaapurit on asettanut itselleen näkymättömän rajan. Tämä raja takaa sen, että tekipä Seki mitä vain, on se todellisuudessakin juuri ja juuri mahdollista. Raja on tärkeä, sillä sen vuoksi sarja on hauska.


Japanissa Media Factoryn Comic Flapper -lehdessä julkaistavan sarjan luvut ovat lyhyitä, noin kymmensivuisia, nopeasti luettavia pieniä huumoripläjäyksiä. Suomennetun komediamangan tarjonnassa Pulpettinaapurit ei aivan yllä Kiyohiko Azuman hulvattomien sarjojen Azumanga Daioh ja Yotsuba&! tasolle. Muille kategorian sarjoille Pulpettinaapurit pärjää hyvin.

PS. Olisipa muuten mukavaa tietää, mitä kaikesta päätellen älykäs, mutta koulusta kovin vähän nauttiva Seki päätyy tekemään aikuisiällä. Veikkaan hänelle kirkasta tulevaisuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti