sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Suurien tunteiden kokoelma

Ihmissuhteisiin keskittyvät shojomangat ovat viime aikoina olleet pitkälti Ivrean heiniä. Sangatsu Mangan julkaisema yksiosainen lyhyttarinoiden kokoelma Pyhäkön kulkukissat iskee tähän samaan suoneen ja vieläpä varsin onnistuneesti.

Pyhäkön kulkukissat (神社の杜のノラ猫君 / Jinja no mori no noraneko-kun)
Tekijä: Chiyori
Julkaisija: Sangatsu Manga
Alkuperäinen julkaisu: Shogakukan ja Betsucomi-lehti
Suomennos: Antti Valkama



Nimikkotarina Pyhäkön kulkukissat on kolmen luvun mittainen kertomus maaseudulle sijoittuvasta shintopyhäköstä ja kahdesta siellä toisensa tapaavasta nuoresta.

Sekä Nagilla että Satsukilla on taustallaan ongelmallisia perheasioita, joihin he hakevat etäisyyttä Nagin enon hoitamasta pyhäköstä. Romanttinen tarina rakentuu miellyttäväksi kokonaisuudeksi, jota ei haittaa ollenkaan asetelman perinteisyys. Sarjan tekijä Chiyori paljastaa tarinan valmistumisen olleen hankala prosessi, mutta valmiissa työssä tätä ei huomaa. Pyhäkkö, sen lähettyvillä norkoilevat kissat ja kesän mukanaan tuoma kaskaiden siritys luovat tunnelman, joka tuo tarinaan ripauksen raukeutta.


Pokkarin kaksi muuta tarinaa ovat luvun mittaiset Kummitustaloon eksyneet sekä Ei koulua, vaan sinua varten.

Autioituneessa talossa tapaavien kahden nuoren ensikohtaamisia leimaa kepeys. Tapaamisten teeskennelty huolettomuus karisee kuitenkin pian esiin nousevan, toisen nuorista kokeman suuren menetyksen tieltä. Kummitustaloon eksyneet tarjoaa yllättävän aitoja tunteita, joiden varassa lyhyt tarina kantaa helposti loppuun saakka.



Viimeistä tarinaa lukuun ottamatta koko pokkari on hyvin onnistunut kokonaisuus, eikä Ei koulua, vaan sinua varten ole sekään mikään suuri rimanalitus. Mangakan kehittymisen pystyy aistimaan sitä mukaa, kun pokkaria lukee pidemmälle. Chiyorin ammattilaisuran aloittanut Ei koulua, vaan sinua varten ei vain yllä vertailussa kahden muun tarinan tasolle.

Pänttääjätytön ja laiskanlaisen pojan välinen, kouluun sijoittuva orastava ihastuminen ei tarjoa tarinan tai ympäristön osalta erikoista koukkua. Kun tekijällä on vielä harjoiteltavaa tunteiden ilmaisussa, ei Pyhäkön kulkukissojen viimeinen tarina pääse enää yllättämään kahden muun lailla.



Aina ei pidä antaa kannen kertoa liikoja. Pyhäkön kulkukissojen vihreän ja oranssin sävyiset kannet ja varsin pirteä kansikuva kätkevät sisäsivujen suuret tunteet liiankin hyvin. Tämä pokkarillinen pikkutarinoita oli lukukokemuksena mieluisa ja osoittaa, että shojoromantiikkaa voi tehdä taiten myös lyhyessä muodossa.

Jos Sangatsun astuminen Ivrean reviirille yksiosaisilla tyttöjen mangoilla tarkoittaa tällaista tasoa, on vain toivottava, että lisää olisi tulossa. Suomessa tuntemattomien tekijöiden oneshotteja ei välttämättä ole helppoa kahlata läpi julkaisukelpoista sarjakuvaa etsittäessä, mutta tällaisen onnistumisen myötä linjalle jää väkisinkin odottamaan jatkoa.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Lukiopoika jännän äärellä

Nuorella lukiolaisella Tsukiyoda Sadamella on selkeä käsitys maailmasta. Mitä tahansa teetkin, pidä teon hyödyt mielessä ja vältä pyyteettömyyttä. Kuinka tällä ajatusmaailmalla päädytään pelastamaan maailmaa?

Kuinka maailma pelastetaan (月夜田定の世界の救い方 / Tsukiyoda Sadame no sekai no sukuikata)
Tarina: Shigahaku
Taide: Ryu Usui
Julkaisija: Punainen jättiläinen
Alkuperäinen julkaisu: Square Enix & Gangan Joker -lehti 2013
Suomennos: Antti Valkama
Hinta: 6.20€


Erikoinen missio
Sadamen maailma mullistuu, kun hänet yllätetään kadulla täysin työntämällä sormet hänen takamukseensa. Käsittämättömän teon tekijä on vanha ukko, joka selittää jotain maailman pelastamisesta ja esittelee asian todistavaa puhelinsovellusta.

Tästä alkaa Sadamen tarina maailman yhä uudestaan pelastavana sankarina, joka toteuttaa puhelimeensa ilmestyviä tehtäviä muilta salassa. Jos hän epäonnistuu tehtävässään, se on maailman menoa.




Onni onnettomuudessa, että ensimmäinen tehtävä on niinkin yksinkertainen kuin alushousujen varastaminen naispuoliselta luokkatoverilta. Kiinni jäädessä pervon leima olisi varma, mutta ainakin tehtävä on toteutettavissa. Eri asia onkin sitten vakuuttaa Sadame itsensä ottamaan vanhan miehen puheet totena, eikä ikääntyneen mielen hourailuina. Uskooko Sadame vanhaa miestä ajoissa ja ottaa taakakseen pikkuhousujen anastamisen, vai kohtaako maailmaa tuho?

Päähenkilö Sadame muistuttaa ulkonäöltään Death Noten Light Yagamia, mikä nostatti sarjasta mielikuvan tämän tähdittämästä ecchi-komediasta. Lukemisen päätteeksi mielikuva ei ota laantuakseen. Sadame ja Light ovat pitkälti samannäköisiä, minkä lisäksi molemmat saavat yllättäen käsiinsä keinon, jolla säädellä maailman kohtaloa.

Tietenkään Death Note ja Kuinka maailma pelastetaan eivät ole ainoat sarjat, joissa päähenkilölle tällainen mahdollisuus annetaan. Ehkä yhtäläisyyksien näkeminen selittyy sillä, että näkemällä Shigahakun ja Ryu Usuin sarjassa erikoisen pastissin, tarjoaa Kuinka maailma pelastetaan lukijalleen enemmän, kuin sillä pelkästään omilla avuilla on mahdollista antaa.

Pitääkö vai eikö pitää?
Tässä vaiheessa osa sarjaan tutustuvista tuumannee lukeneensa tarpeekseen. Kuinka maailma pelastetaan ei todellakaan ole joka lukijan sarja. Häröjen kohtausten ohella kuvituskin tarjoaa paikoin kahtiajakavaa materiaalia esimerkiksi märkien t-paitojen muodossa. Kovin vihjailevaksi ruutujen sisältö ei silti yllä, vaan pysyttelee varsin kesynä.



 
Ilmaan nousee kysymys, että kuinka tällainen sisältö on edes pokkariin päätynyt? On tietysti hyvä, että tirkistely ei tapahdu pelkästään tirkistelyn itsensä vuoksi, vaan on mukana tarinan ehdoilla, ainakin moneen muuhun sarjaan verrattuna. Mutta löytääkö tällainen sarja lukijansa, kun tarina itsessään on jakaa lukijat varmasti kahteen leiriin ja fan servicen osalta rohkeampaa kamaa löytyy suomeksikin julkaistuista sarjoista, kuten shonenkunkku One Piecestä?

Kuinka maailma pelastetaan jättää hieman orvon olon. On mukavaa, että omalaatuisesta huumoristaan huolimatta sarja ei sorru juurikaan halpaan tirkistelyyn. Tarina kuitenkin jää hieman laahaamaan Tsukiyodan liian heppoisten tehtävien vuoksi ja överiksi vetävä eeppisyys, johon aiheella on mahdollista päästä, jää valitettavasti puuttumaan. Sarjan ensimmäinen puolisko tyytyy näpräilemään koulussa tyttöjen ympärillä, vaikka mikä tällaisella idealla estäisi revittelemästä enemmänkin? Miksi alushousut viedään saman luokan tytöltä? Miksei julkisuudessa keikkuvalta seksisymbolilta?


 

Käännös on Tammen muiden mangojen lailla tehty suoraan japanista, eikä se pahemmin kompastele parista lyömävirheestä huolimatta. Suomennoksessa säilytetty japanilainen tapa kirjoittaa nimet sukunimi edellä on mukava valinta. Asiasta mainitaan erikseen lukijoille, mutta valintaa ei perustella, mikä jättää pohtimaan, miksi tähän ratkaisuun on päädytty. Hyvä kuitenkin, että on, sillä nimet sointuvat näin kivasti.

Kaksiosainen Kuinka maailma pelastetaan on erikoinen sarja, joka ei varmasti sovi kaikille, mutta jos huumorintajussasi on kieroon menevä sivujuonne, kannattanee ainakin kokeilla.




sunnuntai 27. elokuuta 2017

Pohjoisen taikaa

Neljännessä Velhon morsiamessa melkoiseksi tarinankertojaksi osoittautunut Kore Yamazaki tasoittaa Chisen ja Eliaksen erikoisen suhteen turbulensseja ja tuo sarjan meille kotoisaan Pohjolaan.

Velhon morsian (Mahoutsukai no yome / 魔法使いの嫁)
Tekijä: Kore Yamazaki
Julkaisija: Punainen jättiläinen
Suomennos: Antti Valkama
Hinta: 6.90€
Luettu: 4/7+


Edellisessä Velhon morsiamessa Chise matkasi Islantiin sikäläisen velhon kotikonnuille.  Nyt, tuliperäisen saaren kätkemien lohikäärmeiden joukossa, Chise saa kuulla isännältään Lindeliltä muutamia tapauksia opettajansa Eliaksen menneisyydestä.

Kallopäisen taikuuden taitajan todellinen olemus on ollut läpi sarjan ensimmäisten osien varsinainen sipuli. Siitä on kuorittu kerta kerralta enemmän irti, mutta vieläkään ei ydintä saavutettu. Neljäs pokkari kuitenkin jättää aiheen, ainakin hetkeksi, tyydyttävään pisteeseen. Selvää on, että Eliaksen olemuksesta kuullaan vielä, mutta onneksi lukijan uteliaisuus on nyt ainakin jotenkin täytetty.

Mutta ei Elias ole sarjan ainoa kiinnostava hahmo. Chisellä itselläänkin taitaa olla vielä menneisyydessään asioita, joista lukijoilla ei ole vielä hajuakaan, tai joihin on vain etäisesti viitattu. Jokainen ruutu ja sivu tuo lisää ihmeteltävää, ja ihmetellä täytyykin, kuinka se on osattu tehdä ilman, että lukija turhautuu.

Velhon morsian on täynnä toinen toistaan vaikuttavampia ruutuja, mutta tämä nousee ylitse muiden.

 
Suomi mangan kartalle

Hahmoista kiinnostavin on suomalaisin silmin kuitenkin Islannissa majaansa viettävä Lindel, jonka voi ymmärtää viettäneen merkittävän osan ajastaan Suomessa.

"Venäjä liikehtii levottomasti. Samoin Norja ja Ruotsi... Et voi ikuisesti vaeltaa eläiminesi suurvaltojen nenän alla."

Suoraan ei siis Suomea mainita, mutta mikä muukaan Ruotsin, Norjan ja Venäjän lähellä sijaitsisi?
Ja jos pelkkä jossittelu ei riitä, niin onneksi asiaan on saatavilla myös Yamazakin oma vahvistus. Puhtaalla lomareissulla kesällä Suomessa käynyt mangaka vastasi aiheeseen Tammen Antti Valkamalle ja kyllä, Lindel on suomalainen. Suomi on siis, melkein, mainittu sarjakuvassa toiselta puolen maailmaa.



 
Lisääkin Suomi-mainintoja voi olla myöhemmin luvassa. Mutta toisaalta voi olla, ettei niitä tulekaan. Yamazaki ei ole asiaa lyönyt lukkoon, joten jos aihe kiinnostaa, ei auta kuin toivoa ja lukea sarjaa jatkossakin. Ehkä hyvät myyntiluvut meilläpäin saisivat tekijän heltymään ja ripauttamaan mukaan lisää Lindeliä?

Tai sitten on vain parempi antaa sarjan kulkea omaan tahtiinsa ja katsoa, mihin suuntaan tapahtumat etenevät.

Velhon morsian on edelleen hyvä sarjakuva ja neljäs osa tähän astisista kiinnostavin. Neljäs osa piti tapahtumat vahvasti Pohjoismaissa molemmilla kerrotuilla aikatasoilla ja viidennenkin voi jo kantaa kaupasta kotiin. Jos et vieläkään ole sarjaan tutustunut, niin jokohan kohta olisi aika?



Olen kirjoittanut myös sarjan aiemmista osista:

lauantai 5. elokuuta 2017

Arkista eloa aroilla

Aron morsianten julkaisutahti Suomessa on viime aikoina ollut toivottoman hidas, sillä Japanin tahti on otettu kiinni jo aikaa sitten. Onneksi Aron morsiamet sentään yhä jatkuu suomeksi, sillä sarja on ehdottomasti mangan parhaimmistoa.

Aron morsiamet (Otoyomegatari / 乙嫁語り)
Tekijä: Kaoru Mori
Julkaisija: Punainen jättiläinen
Suomennos: Antti Valkama
Luettu: 9/9+ (tässä osa 9)
Hinta: 6.20€



Aron morsianten yhdeksännessä osassa keskitytään edellisestä pokkarista tutun Pariyan elämään. Pienet katsaukset tehdään myös muutamien muiden tuttujen hahmojen, kuten aivan alusta saakka mukana kulkeneiden Amiran ja Karlukin, kuulumisiin.




Pariya on siinä iässä, että isä on alkanut etsiä hänelle aviopuolisoa. Yksi ehdokas onkin löytynyt, mutta niin Pariya itse kuin tämän vanhemmatkin epäilevät, onko tästä kunnolliseksi vaimoksi.
Ympäröivän yhteiskunnan miesvaltaisuus ja totunnaisten tapojen tiukka noudattaminen eivät oikein osu yksiin Pariyan oman luonteen kanssa. Suurissa ihmisjoukoissa kömpelö ja muissa tilanteissa räväkkä nuori nainen ei ole sitä, mitä vaimolta odotetaan ja siksi naimakaupat saavat useammankin epäröimään. Pariya kuitenkin kasvaa henkilönä ja saa lisää itseluottamusta, joten ehkä avioituminenkin on vielä joskus mahdollista.




Aron morsianten yhdeksäs osa on, kuten aiemmatkin, hyvän tuulen sarjakuvaa eksoottiseen ympäristöön sijoitettuna. Kaikkea sarjassa tapahtuvaa leimaa raukea arkisuus, mihin edes muutamat epäonnen hetket - kuten maantierosvot tai klaanien välinen eripura - eivät tee säröä.

Tarinallisesti Pariyan kasvu henkilönä ja jännittävät hetket ennen mahdollista avioliittoa jatkavat siitä mihin kahdeksas osa jäi. Aiempien pokkarien pienet haparoinnit esimerkiksi seitsemännen osan rintavammissa tunnelmoinneissa ovat jääneet taakse ja Kaoru Mori on saanut jälleen kiinni siitä tenhoavasta eksotiikasta, joka ensimmäisistä sarjan osista välittyi.




Morin piirrokset ovat edelleen kauniita katsella ja tekevät ison työn siinä, että Aron morsiamet nousee perusmangaa korkeammalle tasolle. Vaikka sarjan nykyinen julkaisutahti on Suomessa hidas sen kirittyä jo aikaa sitten Japanin tahdin kiinni, on kerran vuodessakin julkaistava yksinäinen pokkari hienoimpia mangatapauksia suomalaisella mangakentällä. Tässä osassa Morin yksityiskohtaiset piirrokset pääsevät korkeimpiin sfääreihin Pariyan taidokkaiden leipäkoristeluiden kautta.


Sarja on romantisoitu kuvaus Keski-Aasian elämästä 1800-luvulla. Arjen pahimpien murheiden puuttuminen ei häiritse kuitenkaan alkuunkaan, sillä eskapismia tarvitaan ja sarja onnistuu valitsemallaan tiellä niin hyvin, että kaikenlaisiin mukavuuksiin tottunut 2000-luvun eläjäkin haluaisi sen pohjalta tuosta menosta osansa. Jos Aron morsiamet ei vielä syystä tai toisesta ole tuttu, on nyt korkea aika korjata tämä erhe. Jos taas mangasarjat eivät yleensä ole juurikaan kiinnostaneet, kannattaa tälle sarjalle antaa siinäkin tapauksessa mahdollisuus.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Shibuyasta rinnakkaismaailmaan

Mamoru Hosodan viime vuonna Suomen ensi-iltansa saaneen Poika ja peto -animaation sarjakuvasovitus on kolmas Hosodan elokuvaan perustuva suomennettu manga.

Poika ja peto (Bakemono no ko / バケモノの子)
Alkuteos: Mamoru Hosoda
Sarjakuva: Renji Asai
Julkaisija: Sangatsu Manga
Suomennos: Janne Mökkönen
Luettu: 1/4
Hinta: 6.20€

 

Jo Hosodan aiemmista töistä, Summer Warsista ja Susilapsista tavalla tai toisella tutut ihmistä muistuttavat eläinhahmot ovat uusimmassa sarjassa vielä aiempia selkeämmin esillä. Yksin toimeen tuleva nuori poika Kyuta näet päätyy Tokion Shibuyan kaupunginosasta rinnakkaismaailma Jutengaihin, jota asuttavat antropomorfiset olennot yhtäläisyyksineen niin ihmisiin kuin erilaisiin nisäkkäisiinkin.

Kaiken lisäksi vastahankainen Kyuta päätyy yhden tällaisen, ihmisen ja karhun sekoituksen, Kumatetsun oppilaaksi. Samalla Jutengain maailma hiljalleen avaa salojaan Kyutalle. Rauhaisan maan ilmapiirissä on aistittavissa jonkinlaisen konfliktin siemen.


Jutengai muistuttaa monessa mielessä ihmisten asuttamaa maailmaa. Erojakin toki on, joista selkeimpänä tietenkin sen asukkaiden ulkomuoto. Muista eroista silmiinpistävä on esimerkiksi se määrä katanoita, johon Jutengaissa törmää.




Sarjan asetelma muistuttaa Japanin vahvasta tarinaperinteestä henkiolentoineen. Tarina kuitenkin selväksi sen, etteivät Jutengain asukit ole jumaluuksia. Toisaalta he eivät ole ihmisiäkään, eli kyse on aivan omasta porukastaan. Tällä koitetaan tehdä pesäeroa muihin japanilaiskertomuksiin, joissa yksittäinen ihminen vaeltaa rinnakkaismaailmassa. Päällimmäisenä verrokkina mieleen nousee Hayao Miyazakin kuulu Henkien kätkemä -animaatioelokuva.
 
Yhden neljänneksen perusteella on vielä mahdoton sanoa, kuinka omanlaisensa tarina Poika ja peto lopulta on. Sarjaa on helppo lukea ja sen keveys sopii oivasti kesälukemistoon, mutta yhden pokkarin jälkeen se ei toisaalta jätä suurta nälkää jatkaakaan. Aiempiin Hosodan elokuvien mangasovituksiin verrattuna Pojasta ja pedosta puuttuu tuoreuden tuntu, joka viehätti sekä Summer Warsissa että Susilapsissa.


Suurin tenho jatkaa sarjan parissa johtuukin juuri Hosodan meriiteistä, sillä aiemman kokemuksen mukaisesti myös Poika ja peto voi vielä harpata eteenpäin ja ottaa lukijansa kertariuhtaisulla mukaan. Tarina on vielä alussa ja monta mutkaa oletettavasti edessäpäin.

Laiskanlaisesti koukuttavasta alusta huolimatta on kuitenkin hienoa nähdä myös Poika ja peto suomeksi. Julkaisupäätös tuo jatkuvuutta kustantajan nimikkeisiin ja tietysti myös vaientaa pohdinnat siitä, olisiko sarja lukemisen arvoinen. Nyt se on helppoa itse päätellä.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Seikkailu ilmojen teillä

Viime vuonna vahvasti aloittanut Ahndongshikin mangasarja Lindbergh vie nuoren päähenkilön kauemmas kuin tämä nuoressa elämässään edes pystyi aiemmin kuvittelemaan. Lindberghin toinen ja kolmas osa sisältävät suvantoja, mutta lopulta seikkailu ottaa taas tuulta, kun neljäs pokkari siintää horisontissa.


Lindbergh (リンドバーグ)
Tekijä: Ahndongshik
Julkaisija: Sangatsu Manga
Suomennos: Juha Mylläri
ISBN: 978-952-16-1956-4
Luettu: 3/8 (tässä osat 2-3)



 
Vanhempansa menettänyt Knit jakaa isänsä intohimon lentämisestä. Elduran maan ensimmäisen pokkarin lopussa jättänyt nuori poika saa apua maahan yllättäen saapuneelta salaperäiseltä muukalaiselta Sharkilta ja monen mutkan kautta elämä ilmojen teillä alkaa häämöttää Knitin kotimaan jäädessä taakse.

Lentäminen on Lindberghin kantava teema. Sarjan nimikko-otukset lindberghit ovat liskojen kaltaisia eläimiä, joilla on evoluution tuoma kyky liikkua taivaita pitkin takajalkojensa potkuvoiman avulla. Varsinaista lentämistä lindberghien meno ei ole, mutta ihmisen apuvälineiden myötä paluusta maanpinnalle ei tarvitse huolehtia liian pian.




Lindberghin toisessa ja kolmannessa pokkarissa ison osan sivutilasta vie lentokilpailu Shantosin kaupungissa, kuten sarjan teemaan sopii. Lindberghillä lentämisen saloja opetteleva Knit osallistuu kisaan hartioillaan yllättävä panos maaliin selviämisen puolesta. Samalla vanhat sivuhahmot on Sharkia lukuunottamatta Knitin matkan edetessä sysätty syrjään ja uusi kööri porukkaa kärrätty esiin. Ensimmäisen osan lopun tapahtumien jälkeen tarinankerronta nopeasti tasaantuu uuden tarinankaaren alkaessa kehittyä. Paikoin tasaantuminen on liiankin tehokasta reippaan seikkailufantasian leijaillessa liiankin matalaan suvantoon.



Juuri kun alkaa vaikuttaa siltä, että Lindberghin ruuti pääsee kuivumaan, esittelee tekijä sarjastaan uuden puolen. Suurvaltana itsensä mielellään näkevän Grana Rossan valtion laajentumishimo ja asevarustelu tuovat uuttaa henkeä sarjaan, joka Shantosin lentokilpailun myötä uhkasi ajautua pelkäksi Knitin ympärillä pyöriväksi pienen piirin kasvutarinaksi.

Kahdesta nyt luetusta pokkarista vahvempi on sarjan kolmas osa. Toinen pokkari romutti heti alussa ensimmäisen osan kaksi suurta mysteeriä paljastamalla ne tuosta vaan jo ennen kuin lukija oli ehtinyt asettua kunnolla aloilleen. Tämän jälkeen sai odottaa aivan kolmannen osan lopulle ennen seuraavia kiinnostavia mysteerejä, eikä kutkuttavalta - joskin odotetulta - cliffhangeriltakaan lopulta välty. Lehtipisteissä jo kuudenteen osaan yltänyt sarja välttää sittenkin vielä väljähtämisen, joten eiköhän ole syytä tsekata sarja loppuun saakka.


torstai 22. kesäkuuta 2017

Ihmisyyden luonto

Kore Yamazakin tunnelmallisen fantasiamangan Velhon morsiamen kolmannessa pokkarissa Chise oppii jälleen uutta ympäröivästä taikamaailmasta. Samaan aikaan Chisen henkilö kasvaa ja alkaa tuntua lukijasta aidommalta.

Velhon morsian (Mahoutsukai no yome / 魔法使いの嫁)
Tekijä: Kore Yamazaki
Julkaisija: Punainen jättiläinen
Suomennos: Antti Valkama
Hinta: 6.90€
Luettu: 3/7+


Japanissa seitsemään pokkariin ehtinyt Velhon morsian on vakuuttanut jo kahden pokkarin jälkeen. Ensimmäisessä osassa lukija koukutettiin sarjan äärelle esittelemällä monipuolisen fantasiamaailman erilaisia ominaisuuksia. Samaa jatkettiin sarjan toisessakin osassa ja samalla saatiin mukaan myös seikkailuntuntua ja valotettiin ripauksen verran Chisen uuteen maailmaan tuoneen velhon, Elias Ainsworthin, hahmoa.



Kolmannessa osassa raotetaan taas hiven Eliasin edessä olevaa verhoa, kuitenkaan oikeasti kertomatta juuri mitään. Chiselle paljastuu, ettei hän oikeastaan tunne lainkaan olentoa, joka on hänen ostajansa ja opettajansa. Kallopäisen maagin perimmäinen olemus on alusta saakka ollut häilyvä, mutta nyt Eliasilta viedään lähes loppukin hänessä nähtävissä olleesta ihmisyydestä.

Taikuudessa vahvan Eliasin paljastuessa viimeistään nyt muuksikin kuin kallopäiseksi hiippariksi, löytää Chise samalla itsestään niitä ihmisenä olon ominaisuuksia, jotka hänestä ovat puuttuneet rikkinäisestä lapsuudesta saakka. Chise alkaa tuntea myös Eliasta kohtaan uudella tavalla, eikä vähin tunteista ole pelko. Toisaalta myös Chisen lämpimät tunteet maagia kohtaan ovat selkeämmät.



Kaksi päähenkilöä ovat paljastumassa ja kehittymässä toisistaan hyvin erilaisiksi. Enää lukija ei voi olla kysymystä itseltään, että voiko tällä tarinalla olla onnellinen loppu? Kahdesta erilaisesta maailmasta tulevien hahmojen odotti aluksi voivan löytää toisensa, mutta onko Elias sittenkin liiaksi irti jopa taikuuden maailmasta, jotta elo vielä kaukaisemman - ihmisen - kanssa sujuisi? Entä onko Chise liiaksi ihminen halutakseen jäädä pysyväksi osaksi keijujen, lohikäärmeiden ja joidenkin vielä erikoisempien olentojen täyttämää todellisuutta?



Velhon morsiamen kolmas osa jatkaa vahvalla linjalla, jolla sitä edeltävät pokkarit tekivät jo hyvää työtä. Tässä pokkarissa huomio kiinnittyi sarjan herkkävireisyyteen kuvata tapahtuvia muutoksia ja tunnetiloja. Tuntuu jopa jossain määrin väärältä yrittää pukea sanoiksi sitä, mitä Chise ympärillään kokee. Ehdottomasti paras tapa yrittää ymmärtää sarjan nyansseja on lukea sitä itse löytäen kentien myös omia tulkintoja.